GAME OF DEATH – PANOKSENA KUOLEMA

Hongkong, USA, 1978

BRUCE LEE

Suomen elokuvateatteriensiesitys!

Elokuvatähti Billy (Bruce Lee) on jatkuvasti rikollisjärjestön kiristyksen kohteena. Pelottelun osoittautuessa turhaksi rikollisten johtaja turhautuu. Billyn viimeiseksi vastustajaksi saattaakin tulla kyseinen pomo.

Game of Death – panoksena kuolema jäi Bruce Leen viimeiseksi elokuvaksi, sillä hän kuoli sen tuotannon aikana. Elokuva valmistui vasta muutama vuosi Leen kuoleman jälkeen Robert Clausen (Enter the Dragon, The Silent Flute) ohjaamana sijaisnäyttelijöiden esittäessä Leen roolia.

Aito Bruce Lee nähdään elokuvan lopputaistelujen sarjassa, joka onkin elokuvahistorian huikeinta toimintaelokuvaa. Siinä ikoniseen keltamustaan haalariin (myöh. Kill Bill) sonnustautunut Lee etenee tasolta toiselle kuin videopelissä. Vastaansa hän saa mm. yhden kaikkien aikojen parhaista koripalloilijoista, 217-senttisen Kareem Abdul-Jabbarin.

Lauri Lehtinen alustaa näytöksen.