YÖ – LA NOTTE

Italia/Ranska, 1961

Käsikirjoittaja-ohjaaja Michelangelo Antonionin elokuva (La notte) tuli ensi-iltaan vuonna 1961 ohjaajan jo saavutettua kansainvälistä mainetta v. 1960 ilmestyneellä elokuvallaan Seikkailu (L’avventura).

Elokuva on osa Antonionin trilogiaa, jossa hän käsittelee laajemminkin ihmisen erkaantumista läheisistään ja yksinäisyyttä syvemminkin. Elokuva sijoittuu Milanoon, joka elää ja hengittää tarinan ja sen päähenkilöiden mukana. Kirjailija Giovanni (Marcello Mastroianni) on saanut juuri valmiiksi uuden kirjansa. Kirjailijan suhde työhön – samoin kuin hurmaavaan vaimoonsa Lidiaan (Jeanne Moreau) – on sen sijaan umpikujassa. Kirjansa julkistustilaisuudessa Giovanni iskee silmänsä nuoreen naiseen Valentinaan (Monica Vitti), jonka isä tekee hänelle varsin avokätisen tarjouksen yrityksensä historiikin kirjoittamisesta.

Kuva: Paavo Lehtonen 2018

Elokuva nähtiin elokuussa Cinema Orionin Carte blanche -sarjassa Elina Brotheruksen valitsemana.

Hän perusteli valintaansa näin:

La nottessa on yksi elokuvahistorian visuaalisesti kauneimmista loppukohtauksista.

Valvotun yön jälkeen mies ja nainen kävelevät yli niityn, metsän laitaan. Avioliitto on päättymäisillään. Turhautunut ja pettynyt vaimo on yrittänyt palata muistoissaan suhteen alkuaikoihin, samalla kun mies kerää seikkailuja. He istuvat rinteeseen. Nainen lukee ääneen rakkauskirjeen. Mustasukkaisuusko läikähtää miehen kasvoilla kun hän kysyy kuka sen on kirjoittanut. ”Sinä”, vastaa hänen vaimonsa, ja kyyninen kirjailija liikuttuu itseilmaisustaan.

Katsoja, joka hyvin tunnistaa kaikki nämä tunteet, liikuttuu siitä että rakkauden loputtua vielä tulee viimeinen mahdollisuus. Tiedämme ettei se ehkä johda mihinkään, mutta sittenkin. Päivän ja yön tapahtumat, joiden läpi ohjaaja on antanut henkilöidensä ajelehtia, painuvat taka-alalle. On kylmä aamunkoitto, varhaisen hetken harmaa valo, väsynyt toive: Mennään kotiin. 

Näinä yli-ilmehtivien ja huutavien näyttelijöiden aikoina tekee hyvää nähdä Jeanne Moreaun ja Marcello Mastroiannin pidättyväistä ilmaisua. Jan Blomstedtin sanoin, tunteen paradoksi on siinä, että se tulee kauneimmin esiin, kun sen ilmaisemisessa on yhtä aikaa painetta ja pidäkettä.

P.S. Koirani Marcello, perheen filmitähti, on tietenkin saanut nimensä Mastroiannin mukaan.