THE PEANUT BUTTER FALCON

USA, 2019

ILOKUVAFESTIVAALI

SXSW-festivaalin yleisösuosikki, uuden ajan Forrest Gump, vuoden upein road movie!

Little Miss Sunshine -elokuvan tuottajien sydämellisessä uutuusteoksessa Zak (Zack Gottsagen), jolla on Downin oireyhtymä, karkaa hoitokodistaan ja lähtee tavoittelemaan suurta unelmaansa tulla showpainijaksi. Epätodennäköisten sattumusten kautta Tyler (Shia LaBeouf), karkumatkalla oleva lainsuojaton, päätyy Zakin epäviralliseksi valmentajaksi ja matkakumppaniksi. Yhdessä tämä valloittava kaksikko matkustaa pitkin Floridan rannikkoa: viskiä juoden, kalastellen ja kiinnijäämistä kartellen. Asiat mutkistuvat entisestään, kun mukaan kuvioihin tulee Eleanor (Dakota Johnson), vastuuntuntoinen nuori työntekijä, joka haluaisi palauttaa Zakin takaisin hoitokotiin.

The Peanut Butter Falcon murtaa elokuvamaailman ennakkoluuloja: näyttelijöitä, joilla on Downin oireyhtymä, ei ole totuttu valkokankaalla näkemään – varsinkaan pääosassa, nimekkään tähtikaartin kärjessä. Zakin roolin näyttelevä ilmiömäinen Zack Gottsagen on lyönyt epäilijöille luun kurkkuun hurmaamalla katsojat kautta maailman.

Vuosikymmenen ihanin elokuva
Film Inquiry

4/4
Vuoden parhaita elokuvia!
Award Circuit

Fantastinen, täynnä sydäntä ja huumoria
MovieWeb.com

Valloittaa sydämesi!
Flickering Myth