THE LAST MOVIE

USA, 1971

Kuvausryhmä Hollywoodista kuvaa westernin kaukaisessa perulaisessa kylässä. Tuotannon loputtua stuntmies Kansas (Dennis Hopper) päättää jäädä Peruun kotiin palaamisen sijaan. Kuvauspaikalle saapuu alkuperäisasukkaita, jotka alkavat ”tuottamaan” omaa versiotaan elokuvasta. 

The Last Movie oli Dennis Hopperin ja käsikirjoittaja Stewart Sternin (Nuori kapinallinen) pitkäaikainen toteutumaton unelmaprojekti 1960-luvulla. Easy Riderin osoittauduttua jättimenestykseksi vuonna 1969, antoi Universal-studio Hopperille vapaat kädet elokuvan tuotantoon. Näyttelijäkaartista koottiin huikea: Hopper, Stella GarciaDon GordonJulie AdamsSylvia MilesPeter FondaSamuel FullerHenry JaglomMichelle PhillipsKris KristoffersonDean StockwellRuss Tamblyn and Tomas Milian. Vahvasta huumeriippuvuudesta kärsinyt Hopper laati elokuvasta ensin suoraviivaisesti etenevän version, mutta ystävänsä Alejandro Jodorowskyn rohkaisemana muokkasi lopullisen leikkauksen vahvasti kokeelliseen suuntaan. 

Maailmanensi-iltansa The Last Movie sai elokuussa 1971 Venetsian elokuvajuhlilla, jossa sille myönnettiin kriitikkojen palkinto. Amerikkalaislehdistön vastaanotto oli kuitenkin nuiva ja lippuluukuilla elokuva floppasi totaalisesti, eikä Hopper sen jälkeen ohjannut yhdeksään vuoteen. Ensi-iltansa jälkeen tämä Hopperin radikaali ja mytologinen mestariteos on ollut nähtävillä vain harvoin.