Aleksandr Ptuškon Kalevala-tulkinta on moniulotteinen satuelokuva, joka toimi kylmän sodan kulttuurisuhteiden lämmittäjänä rautaesiripun yli.
Ensimmäisen suomalais-neuvostoliittolaisen yhteistuotantoelokuvan työnimi oli ”Satu sammosta”. Kansanperinteen ja Kalevalan asiantuntijat vakuuttelivat, että vaikka kansalliseepoksemme teemoja käsiteltiinkin vapaasti, suomalaisuus kyllä näkyisi niin Ritva Karpion suunnittelemassa puvustuksessa kuin Kalevala-koruissa ja tarkasti historiallisen mallin mukaan toteutetuissa lavasteissa, ja kuuluisi myös musiikissa ja poljennollisessa puheenparressa. Annikiksi ja Lemminkäiseksi valittiin ”suomalaistyyppiset” vaaleat baltit Eve Kivi and Andris Ošiņš, ja vaikuttavan Väinämöisen loi viimeisenä roolinaan Urho Somersalmi, toteuttaen ohjaaja Aleksandr Ptuškon hartaan toiveen. Suomalainen aikalaisyleisö vieroksui outoa Kalevala-tulkintaa, jossa Lönnrotin patsas herää henkiin, suloiset metsäneläimet kirmaavat Disneyn tapaan, Pohjolan hahmot ovat karanneet mykkäkauden elokuvaspektaakkeleista, kyinen pelto pullahtelee valtavia kuristajakäärmeitä ja kanteleet soivat ylimaallisen urkuisasti revontulten loimussa.
Sampo (1959) asettui kuitenkin hyvin paikalleen osaksi Ptuškon filmografiaa: animaatiota ja trikkejä hyödyntäviä, upeasti puvustettuja ja lavastettuja ”suuren tyylin” teoksia, jotka avautuivat kulttuurisina kaleidoskooppeina kansantarinoita, maalauksia, runoutta ja musiikkia tuntevalle yleisölle. Suomalaisuuden sijaan Sammossa korostuu kansallisuudet hämärtävä satumaailma: ”Lemminkäinen” voi olla yhtä hyvin virolaisten Kalevipoeg tai venäläisten Ivan, pikemminkin malttamaton antisankari kuin viisas urho, ”suomalaiset häät” on lainattu Ruslan ja Ludmila -oopperasta, ja viikinkiviitteetkin häivähtävät. Fantasia väikkyy myyttisissä taikavoimissa, sammon olemuksessa ja Louhen näyssä, joka enteilee Tähtien sodan R2-D2:n heijastamia hologrammeja. Punatrikoinen hevonen viittaa Kuzma Petrov-Vodkinin maalausten ikoniseen muutoksen teemaan. Otto Wille Kuusinen oli Sampo-elokuvaan erittäinkin tyytyväinen.
Yhdysvaltalais-neuvostoliittolaisen kulttuurivaihdon nimissä kolme Ptuškon elokuvaa julkaistiin remix-versioina: Ilja Muromets -tarusta Jättiläisten taistelu (1956) leivottiin The Sword and the Dragon (1960, Valiant Pictures), niin ikään bylinoihin perustuvasta Sadkosta (1952) tuli The Magic Voyage of Sinbad (1962, Roger Corman, editointi Francis Ford Coppola), ja Sammon satumaisuus korostui nonsensen tavoittavassa kulttiklassikossa The Day the Earth Froze (1964, American International Pictures), joka sittemmin sai Mystery Science Theatre 3000:n katsojan syystäkin ihmettelemään: mikä on sampo? Nyt nähtävä Suomen elokuva-arkiston 1990-luvulla restauroima alkuperäisversio vastaa kysymykseen, jos tarinan vastaanottaa avoimin mielin.
Elokuvan alustaa Mia Öhman.
Teksti: Mia Öhman