THE SHORT FILMS OF DAVID LYNCH

USA, 1966-2002

ensi-ilta 21.3.25

David Lynchin neljässä ensimmäisessä lyhytelokuvassa Six Men Getting Sick (1966), The Alphabet (1968), The Grandmother (1970) ja The Amputee (1973) näkyy kehitys kompastusaskelista yhdeksi maailman legendaarisimmista ja kiehtovimmista elokuvantekijöistä. Merkkejä hänen vinksahtaneesta maailmastaan on nähtävissä heti uran alusta lähtien. Premonitions Following an Evil Deed (1995) on Lynchin paluu juurille lyhytelokuvalla, joka tehtiin Lumièren veljesten ensimmäisellä elokuvakameralla, kinematografilla. DumbLand (2002) on animaatiotulkinta klassisesta sitcom-kaavasta Lynchin itsensä piirtämänä ja spiikkaamana, siis kaikkea muuta kuin tavallista.

The Alphabet – 1968 / 4’
Lynch teki kunnianhimoisen The Alphabetin opiskellessaan Pennsylvanian kuvataideakatemiassa. Yhdistäen animaatiota näyteltyyn kuvastoon elokuva käsittelee oppimisen pelkoa symbolisesti.

The Amputee – 1973 / 5’
Lynch teki The Amputee -lyhytelokuvan American Film Institutelle sillä välin, kun hänen ensimmäisen täyspitkän elokuvansa Eraserheadin (1977) tuotanto oli jumissa taloudellisessa limbossa.

The Grandmother – 1970 / 34’
American Film Instituten rahoittama The Grandmother (1970) yhdistää animaatiota näyteltyyn kuvastoon. Elokuva seuraa vanhempiensa kaltoin kohtelemaa poikaa, joka kasvattaa itselleen isoäidin arjesta paetakseen.

Premonitions Following an Evil Deed – 1995 / 1’
Premonitions Following an Evil Deed oli alunperin segmentti lyhytelokuvakokoelmassa Lumière and Company (1995), jonka kaikki osat kuvattiin Lumière-veljesten vuonna 1892 kehittämällä varhaisella elokuvakameralla.

Six Men Getting Sick – 1966 / 4’
Lynch teki tämän elokuvan opiskellessaan Pennsylvanian taideakatemiassa. Koulu järjesti joka vuosi kokeellisen maalauksen ja kuvanveiston näyttelyn johon Lynch osallistui keväällä 1966. Alun perin nimeämätön Six Men Getting Sick on värianimaatioelokuva, joka koostuu kuudesta silmukasta, jotka näytetään kolmen ihmisen muotoisen hahmon veistoksellisella kuvaruudulla, jotka tarkoituksellisesti vääristävät elokuvaa. Lynchin animaatio kuvaa kuutta ihmistä sairastumassa: heidän vatsansa kasvavat ja päänsä syttyvät tuleen. Projekti oli kokeilu, jonka Lynch teki, koska hän halusi nähdä maalaustensa liikkuvan.

DumbLand – 2002 / 30’
DumbLand on sekä sisältönsä että toteutuksensa puolesta tarkoituksellisesti karkea minisarja. Kahdeksassa lyhyessä jaksossa seurataan kärttyisää ja vähä-älyistä maalaismiestä perheineen. Lynch toteutti sarjan täysin itse tilaustyönä videopeli- ja viihdesivusto Shockwave.com:lle 2000-luvun alussa.