Virke Lehtisen aihevalinnat olivat kutkuttavalla täysin lahjomattomia ja epämuodikkaita suomalaisessa elokuvakentässä. Hänen kiinnostuksensa suuntautuu dokumentaristina maaseudun tilaan kaupungistumisen todellisuuden keskellä. Taiteellisessa lähestymisessään Lehtinen ei kuitenkaan korostanut syrjäseutuhenkeä tai kurjuutta kuten tapana usein oli. Maitotila (1980) kuvaa maidontuotantoa sellaisena miksi se koneellistumisen jälkeen on muuttunut. Maitotilallisen arki, vuodenkierto ja sosiaalinen asema näyttäytyy kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.
Erityisen hyvin Lehtinen osui ajan hermolle Äidinkasvoissaan (1994), joka tarjoaa kokokuvan suomalaisen maaseudun tilasta juuri ennen EU-kansanäänestystä. Muiden muassa Ruovedellä, Halsualla ja Sotkamossa kuvattu elokuva keskittyy etenkin nuoriin ihmisiin ja heidän tulevaisuususkoonsa.
Lehtinen itse tiivisti Äidinkasvojen yhteydessä ihmisen ja luonnon suhdetta: ”Se on elämän peruskysymys; luonto kyllä pärjää omillaankin, se on ihminen, joka on siinä välissä. Maalla ihminen elää niin lähellä luontoa, että sen kiertokulku ja eri vuodenajat ovat väistämättä jokaiselle tärkeitä. Ne luovat elämään rytmiä ja vakautta, mikä puolestaan tuo uskoa elämään.”
– Jukka Sammalisto
