NÄKEMIIN LAPSET

Ranska/Länsi-Saksa/Italia, 1987

Toisen maailmansodan aikana Saksa on miehittänyt Ranskan. Sisäoppilaitoksessa opiskelevalle 11-vuotiaalle Julienielle (Gaspard Manesse) selviää, että koulu pyrkii suojelemaan juutalaisia lapsia. Katolilainen sisäoppilaitos piilottelee lapsia väärentämällä heidän henkilöllisyytensä. Oppilaitos tuntuu olevan ainut turvallinen paikka sodan järjettömyyden keskellä. Jos koulun salaisuus paljastuisi olisivat seuraukset varmasti hirvittävät…

Elokuva esitetään osana Carte blanche -sarjaa kesällä 2020. Elokuvan on valinnut sarjaan Sirpa Kähkönen, joka saapuu näytökseen alustamaan elokuvan. Kähkönen on historiallisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin keskittynyt kirjailija ja kolumnisti. Kähkösen teoksissa keskeisiä teemoja ovat siviilien kohtalot kriisiaikoina, lasten ja naisten historia sekä suurten aatteiden ja utopioiden vaikutukset yksilöiden elämään.

Kähkönen on julkaissut kymmenen romaania, joista kolme Finlandia-palkintoehdokkaita, kolme tietoteosta, joista yksi Tieto-Finlandia-ehdokkaana, ja kolme näytelmää. Sirpa Kähkönen on Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja (2018-), sitä ennen hän toimi kirjailijoiden sanavapausjärjestö PENin puheenjohtajana 2011-2018.

*****

”Tunnustan suuren rakkauteni Louis Mallen elokuvia kohtaan.

Kukapa voisi katsoa huumautumatta Jeanne Moreaun kävelyä öisessä Pariisissa, Miles Davisin trumpetin metallisten sointujen säestyksellä. Hissillä mestauslavalle -elokuvassa on myös rikosjuoni, mutta ei teosta siitä muisteta, vaan Moreaun kuuman-kylmästä läsnäolosta, juuri sellaisesta, josta tähteys on tehty. Sama pätee Mallen elokuvaan Les Amants, jossa lumoava Moreau rakastaa salaa Brahmsin musiikin tahtiin. Nämä kaksi teosta ovat paitsi tuottaneet minulle katsojan onnea ja nautintoa, myös vaikuttaneet olennaisesti omaan tapaani kirjoittaa. Nimenomaan Hissillä mestauslavalle -elokuva on rohkaissut minua siinä mikä on ollut ominta tapaani kokea maailma; olen pyrkinyt sanoilla samaan vaikutukseen kuin Malle kuvilla ja musiikilla, synestesiaan. Davisin trumpetin äänet ja kuvien valo muodostavat yhdessä aistimuksen kylmästä mutta sulasta metallista; aistimuksen, jota ei voi olla fyysisessä todellisuudessa mutta joka kuvaa todellisuutta intuition tasolla tarkemmin kuin mikään mitattavissa ja kuvailtavissa oleva fakta.

Edellä mainittujen elokuvien tuottamasta synestesia-autuudesta huolimatta en valinnut kumpaakaan tähän näytökseen. Halusin valita elokuvan Näkemiin, lapset, koska sen teemat ovat sekä ikuiset että ajankohtaiset. Elokuva kertoo viattomuudesta, silmien avautumisesta ja siviilien eettisestä stressistä, jotka ovat myös olleet romaanieni kestoteemoja. Eettistä stressiä koetaan kaikkina aikoina, mutta erityisen intensiivistä se on kriisiaikoina, totalitarismin oloissa tai sodissa, kun väkivaltakoneisto on atomisoinut ihmisyhteisön ja hajottanut mahdollisuuden toimia yhdessä suurta valtaa vastaan.

Mallen poikakuvaus sijoittuu suurten ranskalaisten lapsielokuvien joukkoon; näistä itselleni rakkaiksi nuoruusvuosina muodostuivat Vigon Nolla käytöksessä, Truffautin 400 kepposta ja Clémentin Kielletyt leikit. Työssäni olen johdonmukaisesti pyrkinyt samaan ehdottomaan rehellisyyteen ja kunnioitukseen lapsia kuvatessani, ja halunnut osoittaa, kuinka samat suuret eettiset ja filosofiset ihmisyyden pulmat koskevat niin lapsia kuin aikuisiakin.

Kun näin Louis Mallen Näkemiin, lapset -elokuvan 1980-luvun lopulla Helsingissä nuorena aikuisena, se esitti minulle kysymyksen, joka on edelleen olennainen: kuinka olisit itse toiminut? Oletko sivustaseuraaja vai toimija? Väkivaltaisissa äärioloissa voi jopa joutua pohtimaan, onko valmis uhraamaan henkensä vainottujen pelastamiseksi. Vastausta ei voi tietää, ennen kuin vakaumus joutuu koetukselle.

Elokuva kysyy myös, keitä ovat toiset ja miksi suljemme silmämme sorrolta. Kesän 2020 suuret rasisminvastaiset mielenosoitukset ja kansalaisten tuntema kasvava huoli ilmastonmuutoksesta ja Covid19-viruspandemian aiheuttama epäluulon ja pelon ilmapiiri näyttävät, että eettiset kysymykset oikeista elämänvalinnoista ja solidaarisuudesta eivät rajoitu vain sota-aikoihin ja menneeseen.

Näkemiin, lapset -elokuva näyttää myös vainoa todistaneiden, eettistä stressiä vaikenemisestaan kokeneiden sivustakatsojien elämänmittaisen surun ja katumuksen. Siinäkin suhteessa se on suuri kuvaus ihmiselämästä, lapsen kautta koettuna.” Sirpa Kähkönen