LASISYDÄN

Saksan liittotasavalta, 1976

Baijerilainen kaupunki 1700-luvun Saksassa on kuuluisa lasinpuhaltamisestaan. Erityistä mainetta se on saanut erikoisuudestaan, rubiinilasista. Rubiinilasi on äärettömän kaunista ja kirkkaanpunaista. Siitä vielä erityisemmän tekee se, että sitä ei saa mistään muualta maailmassa. Lasimestarin kuollessa kuolee myös erikoisen lasin salaisuus. Masennus leviää pienessä kylässä kuin epidemia. Lasinpuhaltamon omistavan paronin halu saada selville lasin salaisuus kehittyy pakkomielteeksi.

Lasisydämen uskomaton tarina on kerrottu ohjaaja Werner Herzogin omalaatuisella tyylillä. Ohjaajan fanit kautta maailman ovat yhteisymmärryksessä siitä, että Lasisydän on yksi Herzogin tärkeimmistä teoksista.