DYYNIEN DAAMI

Japani, 1964

Dyynien daami on Hiroshi Teshigaharan ohjaama minimalistinen, synkkä ja absurdi psykoseksuaalinen draamaelokuva.

Elokuva perustuu Kōbō Aben romaaniin Hiekkaa (1962), josta kirjailija itse sovitti elokuvan käsikirjoituksen. Hyönteisiä harrastuksenaan tutkiva opettaja Niki Junpei (Eiji Okada) käy kaukaisilla hiekkadyyneillä keräämässä hyönteisiä tutkimustaan varten. Myöhästyttyään illan viimeisestä bussista, ohjeistavat kyläläiset hänet alas tikapuita pieneen hiekkakuopassa olevaan mökkiin, jossa hän voi yöpyä. Herätessään hän huomaa tikapuiden kadonneen ja joutuneensa kyläläisten juonen kohteeksi. Tästä alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta.

Elokuva on eksistentialistinen kertomus ihmiselämän mielekkyydestä ja mielettömyydestä. Elokuvaa on pidetty modernisoituvan yhteiskunnan kritiikkinä. Se on saanut tuomariston erityispalkinnon Cannesin elokuvajuhlilla 1964.