NIGHT VISIONS – MAXIMUM COMEBACK

Erikoisnäytökset

Tasavallan vikkeläliikkeisin elokuvafestivaali Night Visions palaa Helsingin valkokankaille täydellä teholla joulukuun 2021 alussa. Viisipäiväinen Night Visions Maximum Comeback -tapahtuma kirittää eriskummallisen elokuvafestivaalivuoden päätökseensä 1.-5. joulukuuta Cinema Orionissa, Lasipalatsin Bio Rexissä ja WHS Teatteri Unionissa.

Ohjelmistoon on valittu yli 30 pitkää elokuvaa ja huolella poimittu sikermä lyhytelokuvia. Kaikki ohjelmiston uutuuselokuvat esitetään nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalla Suomessa.

Night Visions on Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi-, ja toimintaelokuviin keskittynyt – muttei rajoittunut – festivaali, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa Helsingissä. Pitkien fiktioelokuvien lisäksi jokaisen festivaalin ohjelmistoon valikoidaan joukko ajassa kiinni olevia dokumenttielokuvia ja tiiviisti rajattu valikoima parhaita lyhytelokuvia.

Festivaalin 24-vuotisesta perinteestä poiketaan viimevuotiseen tapaan siltä osin, että tapahtuma ei huipennu koko yön kestävään, sunnuntaiaamuna päättyvään elokuvamaratoniin. Sen sijaan sunnuntai 5. joulukuuta on täysi festivaalinäytöspäivä kaikissa tapahtuman teattereissa.

Lipunmyynti tapahtuu jo ennakkoon festivaalin omilta nettisivuilta, sekä Cinema Orionin lippukassalta festivaalin aikana. Liput maksavat 10€ (pois lukien kinokonsertti la 4.12., johon liput 15€).

OHJELMISTO CINEMA ORIONISSA:

KE 1.12. KLO 17:00 Beyond the Infinite Two Minutes (Junta Yamaguchi, Japani, 2020, 70 min, K12)
KE 1.12. KLO 19:00 Caveat (Damian Mc Carthy, UK, 2020, 88 min, K16)
KE 1.12. KLO 21:00 Finlandia-gaala: Vaaran merkit (Pirjo Honkasalo, Pekka Lehto, Suomi, 1978, 20 min, K16) & (Nina Stenros, Suomi, 1994, 46 min, K16)

TO 2.12. KLO 16:15 Grimm Re-Edit (Alex van Warmerdam, Hollanti, 2019, 93 min, K16)
TO 2.12. KLO 18:00 Freak Scene: The Story of Dinosaur Jr. (Philipp Virus, Saksa/USA, 2021, 82 min, K12)
TO 2.12. KLO 20:30 Vaihtokaupat (John Landis, USA, 1983, 116 min, K7)

PE 3.12. KLO 16:00 A Pure Place (Nikias Chryssos, Saksa/Kreikka, 2021, 90 min, K16)
PE 3.12. KLO 18:00 The Innocents (Eskil Vogt, Norja/Ruotsi/Tanska/Britannia/Ranska/Suomi, 2021, 117 min, K16)
PE 3.12. KLO 20:45 Caveat (Damian Mc Carthy, UK, 2020, 88 min, K16)
PE 3.12. KLO 23:00 Rad (Hal Needham, USA, 1986, 91 min, S)

LA 4.12. KLO 19:00 The Boy Behind the Door (David Charbonier, Justin Powell, USA, 2021, 88 min, K16)
LA 4.12. KLO 20:45 Kinokonsertti: The Man Who Laughs (Paul Leni, USA, 1928, 110 min, K12)
LA 4.12. KLO 23:00 Motherly (Craig David Wallace, Kanada, 2021, 90 min, K16)

SU 5.12. KLO 12:00 Grimm Re-Edit (Alex van Warmerdam, Hollanti, 2019, 93 min, K16)
SU 5.12. KLO 13:45 Sound of Violence (Alex Noyer, USA/Suomi, 2021, 94 min, K16)
SU 5.12. KLO 16:00 Innocent Blood (John Landis, USA, 1992, 112 min, K16)
SU 5.12. KLO 19:00 Who Killed the KLF? (Chris Atkins, UK, 2021, 88 min, K12)
SU 5.12. KLO 21:00 The Boy Behind the Door (David Charbonier, Justin Powell, USA, 2021, 88 min, K16)