JÖRN DONNERIN PARHAITA

Erikoisnäytökset

Jörn Donnerista ei tiedä puoliakaan ennen kuin on nähnyt hänen elokuvansa. Kulttuurin ja politiikan moniottelijalla on yksi Suomen mittavimmista elokuvaurista. Tuotanto ulottuu roiman seksipitoisista komedioista hyvinkin rankkoja elämäntilanteita ja vakavia ihmiskohtaloita käsitteleviin aiheisiin. Donner on ollut myös kansainvälisestikin merkittävä tuottaja, mistä kuuluisin esimerkki on tietenkin Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander (1982), josta hän voitti Oscarin. Donnerin elokuvat kuuluvat olennaisena osana moderniin suomalaiseen elokuvasivistykseen.

Risto Jarva -seura ja Cinema Orion esittävät keväällä Jörn Donnerin parhaita.

3.2. KLO 17.00
SYYSKUINEN SUNNUNTAI (En söndag i september, 1963)
+ NÄINÄ PÄIVINÄ (1955)

Rakastuminen, avioliitto, ero. Tällainen on esikoisohjaaja Jörn Donner.

Donnerin ura pitkän teatterielokuvan ohjaajana alkoi Ruotsista. Syyskuinen sunnuntai valmistui samana huippuvuonna kuin Ingmar Bergmanin ja Bo Widerbergin Korppikortteli. Jälkimmäisessä läpimurtonsa tehnyt Thommy Berggren on jo Syyskuisessa sunnuntaissa miespääosassa, Bergmanin hoviin vuosikymmenen päivät kuulunut Harriet Andersson taas naispääosassa.

Venetsian festivaalilla parhaan esikoisohjauksen palkinnon voittanut ”tavallinen rakkaustarina” on kuvattu harvinaisen ymmärtävästi.

Alkukuvana nähdään Donnerin toinen suomalaislyhytelokuva, kevään tuloa Helsingissä kuvaava Näinä päivinä (1955), jonka Kansan Elokuva Oy tuotti. Donnerin runollisen selostustekstin esittää Tarmo Manni.

10.2. KLO 17.00
POIKKIPARRU (Tvärbalk, 1966)
+ TODISTUS HÄNESTÄ (Vittnesbörd om henne, 1962)

Holokaustin kokeneen naisen trauma purkautuu mutkikkaissa ihmissuhteissa. Donnerin painokkain elokuva.

Poikkiparru on Jörn Donnerin elokuvauran kiehtova taitekohta, viimeinen ruotsalainen elokuva. Se on myös hänen tuotantonsa vakavimpia elokuviaan, jossa näkyy ensi kertaa tuntuvasti toisen maailmansodan paino. Harriet Andersson näyttelee pelokasta Noomia, holokaustin kokenutta pakolaista, jonka elämässä vaikuttaa kaksi miestä: porvarillista turvaa luova Leo ja idealistinen taiteilija Magnus.

Donner on pitänyt Poikkiparrua parhaana saavutuksenaan.

Alkukuvana nähdään Donnerin ensimmäinen ruotsalaiselokuva, TODISTUS HÄNESTÄ (1962), jossa laulajatähti Monica Zetterlund esittää fiktiivistä itseään.

24.2. klo 17.00
MUSTAA VALKOISELLA (1968)

Jörn Donnerin neljäs ohjaustyö oli hänen ensimmäinen kokonaan suomalaisin voimin toteutettu elokuva. Mustaa valkoisella kertoo ulkoisesti täydellistä perhe-elämää elävästä myyntipäälliköstä (Donner itse), joka aloittaa suhteen nuoren konttoristin (Kristiina Halkola) kanssa.

Seksi oli vahvasti tapetilla monissa vuoden 1968 kotimaisissa elokuvissa, eikä Mustaa valkoisella ole tästä poikkeus.

Elokuvassa on havaittavissa myös vahva sosiologinen ote. Tarina tarkkailee yksilöitä ennen kaikkea osana sitä yhteisöä ja niitä rooleja, joihin heidät on pantu. Ensi-illan alla kotimaiset kriitikot suhtautuivat elokuvaan varauksella, mutta myöhemmissä arvioissa arvostus on noussut. Monien mielestä Mustaa valkoisella onkin Donnerin elokuvista parhain.

2.3. KLO 19.00
NAISENKUVIA (1970)

Jörn Donner esittää jälleen pääosaa kirjoittamassaan ja ohjaamassaan elokuvassa. Naisenkuvia on eräänlainen parodia tekijästä itsestään ja satiiri ahdasmielisestä suomalaisesta seksuaali-ilmapiiristä.

Pertti (Donner) on elokuvassa pornoon erikoistunut elokuvantekijä, joka tarinan alussa on palannut Suomeen. Naispääosissa ovat Ritva Vepsä ja Kirsti Wallasvaara.

Runsaiden seksikohtausten vuoksi elokuva joutui elokuvatarkastamon hampaisiin ja määrättiin harvinaiseen kolmenkymmenen prosentin rangaistusveroluokkaan.

9.3. klo 19.00
ANNA (1970)

Harriet Andersson lähtee saaristoon – ja kohtaa Tapio Rautavaaran! Voiko enempää vaatia?

Anna on paitsi kaunis naisen nimi myös parin hyvän elokuvan nimi. Niihin kuuluu myös Jörn Donnerin puolen vuosisadan takainen elokuva, joka oli vakavuudessaan piristävä poikkeus hänen farssahtavien suomifilmien seassa. Keskiössä on tohtoriksi väitellyt yksinhuoltaja (Harriet Andersson) joka lähtee lomalle saaristoon tyttärensä (Maarit Hyttinen) ja kotiapulaisensa (Marja Packalén) kanssa. Siellä he tutustuvat kesänaapureihinsa, entiseen kansanedustajaan (Tapio Rautavaara) ja tämän poikaan (Pertti Melasniemi). Kyllä, tässä elokuvassa kohtaavat merkillisellä tavalla toisensa Bergman-henkinen ihmissuhdeselvittely ja supisuomalainen kansanomaisuus. Rautavaara tekee viimeisessä valkokangasroolissaan uransa painokkaimman roolin.

16.3. klo 19.00
DIRTY STORY (1984)

Syväsukellus 80-luvun talouskasvuun. Donnerin viimeinen elokuva ennen pitkää taukoa.

Dirty Story on yksi harvoja 1980-luvun elokuvia, jotka älyävät kuvata empimättä aikansa talouskasvua ja pörssi- ja yrityskeinottelua. Harvinaislaatuisessa pääosassa, toimitusjohtajana, on Erland Josephson, yksi Ingmar Bergmanin myöhäisuran luottokasvoista. 1984 oli muutenkin suomenruotsalaisen elokuvan hullu vuosi: nähtiin myös Jon Lindströmin Sista leken ja Eija-Elina Bergholmin Angelan sota. Donnerille Dirty Story merkitsi käännekohtaa, toisin sanoen elokuvaa, jonka melkeinpä luultiin jääneen hänen viimeiseksi teatterielokuvakseen. Taukoa kesti 25 vuotta, Kuulusteluun (2009) saakka. Mainonnassa Donner mukaili Hitchcockin Psykoa: myöhästyneitä ei päästetä teatteriin! 80-luvun muutoksia ymmärtääkseen on syytä ehtiä ajoissa paikalle.