DELPHINE SEYRIGIN 70-LUKU

Erikoisnäytökset

Ranskalaisnäyttelijä- ja ohjaaja Delphine Seyrigin (1932–1990) filmografia on hengästyttävä läpileikkaus eurooppalaiseen taide-elokuvaan: hän työskenteli muun muassa Luis Buñuelin, François Truffaut’n, Jacques Demyn, William Kleinin ja Ulrike Ottingerin kanssa. Läpimurtonsa hän teki jo debyytissään, Alain Resnais’n ohjaamassa ja Alain Robbe-Grillet’n kirjoittamassa muistelumysteerissä Viime vuonna Marienbadissa (L’année dernière à Marienbad, 1961), rooli Resnais’n Murielissa (Muriel ou le temps d’un retour, 1963) palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla Volpi-palkinnolla. 

Seyrigin tähtikuvaa alkoi heti sen alkumetreillä hallita kohtalokkaat, arvoitukselliset ja salaperäiset roolit, joista ei aivan tiedä, onko edessämme nainen vai ilmestys – mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Uransa keskivaiheilla Seyrig alkoi tehdä elokuvia yhä enemmän naisohjaajien kanssa ja tarttui itsekin videokameraan osana feminististä videokollektiivia Les Insoumuses. Cinema Orionin sarja ”Delphine Seyrigin 1970-luku” esittelee tähden murroskohdassa ja samalla kaikessa monipuolisuudessaan: viettelevänä vampyyrinä, aavemaisena vaeltelijana, säntillisenä perunankuorijana – ja kriittisen leikkisänä feministisenä kulttuurihäirikkönä. 

KE 2.11. KLO 17  & SU 13.11. KLO 14 INDIA SONG (Marguerite Duras, Ranska, 1975, 120 min, S)
Marguerite Durasin unenomaisessa kulttiklassikossa Ranskan suurlähettilään puoliso Anne-Marie Stretter potee 1930-luvun Kalkutan kolonialistisissa seurapiireissä “sydämen lepraa”. Delphine Seyrigin rinnalla “hulluna varakonsulina” nähdään vastikään edesmennyt Michel Lonsdale.

KE 23.11. Klo 19:30 DAUGHTERS OF DARKNESS (LES LEVRES ROUGES, Harry Kümel, Belgia, Ranska, Länsi-Saksa, Yhdysvallat, Kanada, 1971, 87 min)
Vastanaineet Stefan ja Valerie majoittuvat talveksi tyhjentyneeseen loistohotelliin Belgian rannikolla. Seurakseen he saavat Delphine Seyrigin vastustamattomasti näyttelemän kreivitär Elizabeth Báthoryn. Pian nuoripari huomaakin sotkeutuneensa veren ja viettelyksen vyyhtiin.

TI 29.11. KLO 17  JEANNE DIELMAN, 23 QUAI DU COMMERCE, 1080 BRUXELLES (Chantal Akerman, Belgia, Ranska, 1975, 202 min, K7)
Feministisen elokuvan kulmakivi, jossa yksinäisen kotirouvan maailma järkkyy, kun rutiineihin tulee hienon-hienoja halkeamia. Chantal Akerman kiinnitti Delphine Seyrigin pitkän esikoisohjauksensa nimirooliin, koska halusi tehdä arkisten kotitöiden toisteisuuden näkyväksi glamour-rooleistaan tunnetun tähtinäyttelijän avulla.

LA 10.12. KLO 14 DELPHINE & CAROLE (DELPHINE ET CAROLE, INSOUMUSES, Callisto McNulty, Ranska, Sveitsi, 2019, 69 min, ) MASO AND MISO GO BOATING (MASO ET MISO VONT EN BATEAU, Nadja Ringart, Carole Roussopoulos & Delphine Seyrig, Ranska, 1975, 55 min ) & KESKUSTELU: FEMINISTINEN KULTTUURIHÄIRINTÄ
Yhteisnäytöksessä esitetään Callisto McNultyn dokumenttielokuva Carole Roussopouloksen ja Delphine Seyrigin perustamasta feministisestä videokollektiivista Les Insoumuses sekä kollektiivin ilkikurinen scratch-video Maso and Miso Go Boating, jossa Ranskan television seksistinen keskusteluohjelma vuodelta 1975 pistetään päreiksi. Näytöksen yhteydessä keskustelu feministisestä kulttuuri-häirinnästä. Yhteistyönäytös Tulva-lehden kanssa.