TALLINNAN PIMEYS

Viro/Suomi/Ruotsi/USA, 1993

PIMEYDEN YTIMESSÄ

Ohjaaja Ilkka Järvi-Laturilta odotettiin paljon hänen hätkähdyttävän ja aikansa hermolle osuneen esikoiselokuvansa Kotia päin (1989) jälkeen. Seuraava siirto yllätti kuitenkin monet: Tallinnan pimeys sijoittuikin vuoden 1991 vapautuneeseen Viroon. Paikallisin näyttelijöin toteutetussa trillerissä maan Pariisista palautettua kultavarantoa havittelee venäläinen rikollispomo, joka uhkaa pimentää koko Tallinnan. Pinteeseen joutuukin kaupungin sähkölaitoksen teknikko, jonka vaimo on raskaana. Vaikka elokuva oli virolaissuomalainen yhteistuotanto, oli suomalainen panos sen verran pieni, ettei elokuva sisälly esimerkiksi Suomen kansallisfilmografiaan. Tallinnan pimeydestä onkin tullut pieni kulttiklassikko, jota nähdään valkokankaalla todella harvoin. Mannheimin elokuvajuhlilla Järvi-Laturi palkittiin R.W. Fassbinder -palkinnolla.

Elokuva nähdään osana Pimeyden ytimessä -sarjaa.