NÄKEMIIN NEUVOSTOLIITTO

Suomi/Viro, 2020

Salaperäiseen Leningrad-3-kaupunkiin sekä 80- ja 90-luvun taitteen Tallinnaan sijoittuva draamakomedia on ensimmäinen inkerinsuomalainen pitkä näytelmäelokuva, ja se perustuu ohjaaja-käsikirjoittaja Lauri Randlan (mm. useilla kansainvälisillä festivaaleilla palkittu Mausoleum-lyhytelokuva, 2016) omiin kokemuksiin kahden erilaisen järjestelmän välissä kasvamisesta.

Elokuvassa nuoren Johanneksen (Niklas Kouzmitchev) vapaamielinen opiskelijaäiti (Nika Savolainen) on kallellaan länteen, kun taas isoäiti (Ülle Kaljuste) haluaisi pojasta kunnon neuvostokansalaisen. Omintakeinen perhe natisee liitoksissaan ja Viro kipuilee itsenäistymisen kanssa samalla kun Johanneksen omat kasvukivut käyvät yhä kovemmiksi. Äidin lähtö Suomeen ja ensirakkaus tšetšeenityttö Veraan (Elene Baratashvili) mullistavat pojan elämän.

Näkemiin Neuvostoliitto kuvaa ainutlaatuisella tavalla inkeriläisten asemaa Neuvostoliitossa, ja elokuvassa kuullaan katoavaa inkerinsuomea. Vuoden 2020 huhtikuussa tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun presidentti Mauno Koivisto toivotti inkerinsuomalaiset tervetulleiksi Suomeen paluumuuttajina.

Tartossa vuonna 1981 syntynyt Randla kertoo:

”On ollut hieno mahdollisuus rakentaa tarina neuvostolapsuudesta, ja vieläpä inkeriläisestä näkökulmasta. Henkilökohtaisesti suuri asia on ollut myös se, että olen voinut tehdä elokuvan kielellä, joka on katoamassa isovanhempieni mukana. Kaiken lisäksi elokuvaa on kuvattu entisessä suljetussa kaupungissa, paikassa, jossa kuvaaminen olisi 30 vuotta sitten ollut hulluutta.”

Elokuva avaa ikkunan naapurimaamme poikkeukselliseen ajanjaksoon, jolloin Moskvitš-autot, neuvostonuket ja krokotiili Gena kumppaneineen alkoivat saada haastajia rajan yli kulkeutuvista suklaatikkareista, barbeista ja banaaneista sekä Suomen television ohjelmista ja mainoksista, joita Virossa katsottiin satelliittiantennien avulla. 

Ennakkonäytöksessä LA 27.6. KLO 15.30 keskustelu ohjaaja Lauri Randlan kanssa. Randlaa haastettelee stand-up -koomikko ja kirjailija Antto Terra. **Ennakkonäytös on loppuunvarattu. Lunastamattomia lippuja voi tiedustella kassalta 20 min ennen näytöksen alkua.**