Kiljusen herrasväen uudet seikkailut

Suomi, 1990

Lasten Orion

Suomen elokuvasäätiön hallintoneuvosto oli vuonna 1987 kirjannut, että ”lasten- ja perhe-elokuvan tulisi olla säätiön erityisessä suojeluksessa”. Tämä rohkaisi Matti Kuorttia palaamaan Kiljus -aiheisen elokuvan pariin, varsinkin kun edellinen Kiljusen herrasväki (1981) oli yli kahdellasadalla tuhannella katsojalla pelastanut elokuvayhtiö Filminorin talouden. Tekijöiden piti käydä kuitenkin läpi useita eri vaiheita ennen kuin he saivat valmiiksi säätiötä miellyttäneen käsikirjoitusversion. Jalmari Finnen romaaneista on jäljellä ainoastaan henkilöhahmot, mutta nekin entistä raikkaampina, Jukka Sipilä luonnollisesti pääosassa isä-Kiljusena ja Miitta Sorvali äiti-Kiljusena. Toki Finneä on myös elokuvan yhteiskunnallinen tematiikka ja erilaisuuden puolesta puhuva juoni.

Kiljuset esitetään jälleen kerran välittöminä luonnonlapsina, jotka eivät taivu tavanomaisten normien edessä. Kyse ei ole siitä, että he eivät sopeudu yhteiskuntaan vaan pikemminkin päinvastoin: yhteiskunnan tulisi sopeutua heidän riemukkaaseen elämänfilosofiaansa. Ohjaaja Kuortti vierasti käsitettä lastenelokuva ja piti Kiljus -elokuviaan pikemminkin koko perheen elokuvina. Kiljusen herrasväen uudet seikkailut sisältääkin enemmän aikuisille suunnattua materiaalia kuin ensimmäinen elokuva.