JULES JA JIM – RAKKAUDEN HYMY

Ranska, 1961

Truffaut’n yksi pidetyimmistä elokuvista kahdesta miehestä ja naisesta sekä heidän rakkaustarinastaan ensimmäisen maailmansodan pyörteissä.

Jules ja Jim on sovitus Henri-Pierre Rochén ensimmäisestä romaanista. Truffaut on todennut: ”Tuon kirjan lukeminen määräsi lopullisesti elokuvakutsumukseni”. Elokuva on kuvattu impressionistisesti lyhyin, välähdyksenomaisin otoin. Truffaut kehittelee Julesin hahmoa tavalla, joka tuo mieleen sekä 400 kepposen Antoinen että Charlien elokuvassa Ampukaa pianistia. Jules on ujo ja epävarma etenkin suhteessa naisiin. Jim auttaa Julesia siirtämällä tälle omat vanhat heilansa. Tämä ujo, haavoittuva mies huomaa kietoutuneensa kahteen ihmissuhteeseen, jotka antavat Truffaut’lle mahdollisuuden käsitellä hänelle niin rakkaita teemoja: rakkautta, ystävyyttä ja naista vertauskuvallisena käsitteenä.

Henkilöinä Jules’ia ja Jim’iä verrataan elokuvassa Don Quijoteen ja Sancho Panzaan. Jim näkee Catherinen kokonaisuutena, kun taas Jules keskittyy yksityiskohtiin. Tietoisena naisen vertauskuvallisesta asemastaan Catherine kokee, että hänen on hallittava jokainen tilanne, vaikka hänen olisi huijattava ja petettävä tehdäkseen niin. Ehdottomana henkilönä hän vaatii ehdotonta antautumista niiltä, jotka ovat hänen ympärillään eikä tyydy kompromisseihin tai osittaiseen uskollisuuteen. Catherine kieltäytyy valitsemasta miesten välillä: hän haluaa molemmat, kaiken aikaa. Loppua kohti Jim alkaa pystyä arvioimaan Catherinea objektiivisesti ja näkemään hänen tekonsa esityksenä. Pettyneenä ja peloissaan siitä, että hänet voitaisiin määritellä suhteelliseksi, Catherine houkuttelee Jimin suhteeseen, joka varmasti on lopullinen ja ehdoton.

– C.G. Crisp (teoksesta François Truffaut, Movie Paperbacks, 1972)